keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Jouluspesiaali lauantaina 19.12. Helsingissä.

Vialliset otteet nähdään vielä kertaalleen,
19.12.2009 lauantaina klo 14.
Yleisölle on paahtoleipää ja tuoremehua.
Live-elokuvan tapahtumapaikka varmistuu lähitulevaisuudessa.

Saadaksesi lisää tietoa elokuvasta, voit lukea Viallisten otteiden blogista:

lauantai 22. elokuuta 2009

Miss iPod, tuleva suurmusikaali pian maakuntalehtien nettisivuilla

Pienen Julman Teatterin kolmas ensi-ilta: suurmusikaali "Miss iPod" on tulossa! Teos tulee ensi-iltaan 8 viikon kuluttua siitä, kun se on saanut apurahoituksen tarvittavalle työryhmälle. Tänä kahdeksan viikon aikana teos tuotetaan: käsikirjoitetaan, sävelletään ja harjoitellaan yleisölle esitettäväksi. Yleisö voi ostaa jo suomalaisille tutuksi tulleen tavan mukaan tukilippuja esitykseen 50 euron hinnalla etukäteen.

Miss iPod-musikaalin taustalla on pitkälti sama työryhmä kuin suurmusikaalissa SINUHE! (myöskään ei vielä tuotannossa).

Suurten teemojen "Miss iPod" on intohimoinen, kuolemattoman rakkauden ympärille kietoutuva tarina neljän ihmisen kohtaloista niin ulkoisten kuin sisäisten taisteluiden kentillä. Tulkinta on ajassa kiinni koskettaen kaikenikäisiä.

MENNYTTÄ: Vialliset otteet



Pienen Julman Teatterin yhteistyöprojekti Taideteollisen korkeakoulun kanssa on kansainvälisesti englannin kielellä esitelty:


Click here
for the Making of VIALLISET OTTEET

To tell briefly, Vialliset otteet is a 45 minute live film made in University of Art and Design Helsinki (Finland) by film student Hannaleena Hauru - as part of her studies of becoming a bachelor of arts. The wannabe-politic film is about Elina and Ari (26) and their unconventional relationship.

The actual performative film can be screened only with the 2 actors and the director present. If you're interested in seeing the film, we're looking for international contacts to be able to take this piece of very unique filmmaking for people to see.

Click here for the blog on VIALLISET OTTEET,
starring Tanja Heinänen and Eugene Kleparski

torstai 5. kesäkuuta 2008

Toinen ensi-ilta

Sukupolvi-idiootit: esityksen työryhmästä, aikataulusta, esityspaikasta,
oikeasta nimestä tai tarkemmasta sisällöstä ei anneta tietoa. Ensi-ilta on tulossa.

maanantai 10. maaliskuuta 2008

välihuomio

Taloustieteellisesti toimivaa järjestelmää ei kannattaa omaksua ideologiaksi sillä perusteella, että järjestelmä on osoittaunut tehokkaaksi.

sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Ensimmäinen ensi-ilta

Pienen Julman Teatterin
ensimmäinen ensi-ilta on Samuel Beckettin ”5 tyhjää sivua”.
Beckettin näytelmä saa Suomen ensi-iltansa 8.4. 2008 klo 19 Hernesaaressa Helsingissä.


HUOM! ESITYKSET OVAT PÄÄTTYNEET!

Näytelmä perustuu Samuel Beckettin jäämistöstä vuonna 2006 löydettyihin 23 tyhjään sivuun, joiden epäillään olevan Nobel-kirjailijan keskeneräiseksi jäänyt suunnitelma kaksinäytöksiselle näytelmälle. (Lisätietoja englanniksi täältä.)

Näytelmän suomennustyö on valmistunut, ja Beckettin kadonnut näytelmä saa Suomen kantaesityksensä Pienessä Julmassa Teatterissa nimellä ”5 tyhjää sivua”.

Esitykset:
8.4., 13.4, 23.4, 3.5., 4.5., 12.5., 15.5. ja 20.5. 2008
(aina klo 19)

Hernesaaressa (Bussilinjat 14B ja 16 Helsingin keskustasta.)

Näytelmän tuottajana toimii Hannaleena Hauru.
Muuta työryhmää esityksellä ei ole.

Ei pääsymaksua.

Varaukset ja lisätiedot:
p. 050 37 40 655 / pienijulmateatteri[at]gmail.com

Tausta

Pieni Julma Teatteri on perustettu 10. huhtikuuta vuonna 2006 Tampereella. Teatterin kotipaikkana on Helsinki, toimialueena on koko Suomi. Teatteri on rekisteröimätön ja riippumaton.

Pieni Julma Teatteri on perustettu tyytymättömyydestä vallitsevia teatterin tekemisen olosuhteita kohtaan. Teatteri käsittelee esityksissään talouden ja taiteen suhdetta kumoten ja pönkittäen väittämiä, joissa teatteriesityksen arvo on hinnoiteltavissa pääsylipun, kulttuuriarvostelun, tekijätyhmän tutkintotodistusten tai esimerkiksi yleisön mielipiteen mukaan.

Jäseniä teatterilla on yksi. Teatterin keskeisiä tukijoita tai yhteistyötahoja ei ole.


Pieni Julma Teatteri on tällähetkellä kiinnostunut länsäolon ja poisaolon suhteesta teatterin ja elokuvan rajapintoja tutkimalla.